Autokanta Kathmandun laakson alueella on hyvin vanhaa. Tienvarsilla on paljon autokorjaamoja, joissa busseja, takseja, tempoja ja muita kulkuvälineitä nakutellaan kuntoon niiden väsähtäessä liikenteen sekaan. Liikenne tuntuu ensinäkemältä aivan kaoottiselta, mutta pikku hiljaa siihen oppii suhtautumaan kuten paikalliset, paheksuen mutta käytännöllisesti. Liikennevaloja ei juurikaan ole tai ne eivät ole toiminnassa. Kadun yli kyllä pääsee, kun kulkija on varustettu sopivalla määrällä uskallusta ja määrätietoisella asenteella. Käsi ojossa stop-merkkinä autoille astellaan liikenteen sekaan, kaista kerrallaan ja hups, taas on yksi katu ylitetty mallikkaasti, turvallisuudesta en mene kyllä vannomaan. Kaikkeen tottuu ja olemmekin täällä jo naureskelleet, että tästä käsieleestä voi olla vaikeaa päästä heti eroon Suomeen palattuaan.
Bussissa matkustaminen on täällä aina yllätyksiä täynnä. Joissakin liput ostetaan etukäteen, toisissa vasta matkan aikana bussin rahastajapojalta. Jos liput ostetaan vasta matkalta, on hyvä olla jonkinlainen käsitys hinnasta, sillä helposti rahastaja laittaa hintaan turistilisän, joka tosin ei suomalaisen kukkarossa niin kovasti tunnu, mutta periaatteen vuoksi tasa-arvoinen rahastus kaikilta matkustajilta olisi suotavaa. Bussimatkat kaupunkien sisällä tai Kathmandun laakson alueella kaupunkien välillä vaihtelevat 10 rupiasta 30:neen rupiaan (0,10-0,30€). Tällä hinnalla saa yleensä seisomapaikan täyteenahdetussa minibussissa tai vähän isommassa bussissa, ja hyvällä tuurilla pääsee myös istumaan. Kyyti on tasaisen töyssähtelevää mahanpohjassa saakka tuntuvaa pomppimista ja välillä kaahailua muun liikenteen seassa tai seisomista ruuhkassa pitkiäkin aikoja. Autojen, mopojen ja bussien tööttäily ja kaoottisen liikenteen seuraaminen luovat matkustamiseen oman pikantin lisänsä.
Matka saattaa sujua varsin nopeastikin, mikä on vain hyvä juttu kuumana kesäpäivänä, sillä busseissa ei ole ilmastointia hienoimpia pitkänmatkan turistibusseja lukuunottamatta (ja niissäkin se toimii joko täysillä tai ei lainkaan). Usein kuitenkin kilometreissä lyhyeltä tuntuva matka saattaa kestää tunteja, sillä matkan varrelle mahtuu liikenneruuhkia, onnettomuuksia ja bussin rahastajapoika saattaa pysäyttää bussin pitkiksikin ajoiksi haaliakseen kyytiin lisää asiakkaita. Aina on tilaa yhdelle, tai vaikka useammalle, ja katolle mahtuu myös. Lisää tilaa tehdään rahastajapojan avatessa minibussin ikkunan ja ohjaillessa ulkopuolelta sisällä bussin käytävällä seisovia matkustajia siirtymään tiettyihin kohtiin lomittain ja limittäin kuin tetrispelissä konsanaan. Kun palikat ovat oikeassa järjestyksessä ja uusille matkustajille on saatu lisää tilaa voi matka jatkua. Seuraavalla pysäkillä matkustajien haalinta jatkuu, vaikka bussi tursuaa matkustajia ja protestiääniä bussin sisältä kuuluukin. Helpotuksen tunne oman pysäkin lähestyessä onkin suuri, mutta edessä on usein vielä se suurin koitos, sillä bussista täytyy päästä myös ulos. Pysäkin kohdalla täytyy huudahtaa rahastajapojalle tiedoksi poisjääntiaikeet ja alkaa tunkeutua väkijoukon keskeltä kohden ovea. Täällä ei ole tapana väistää muita matkustajia, joten ulospääsy vaatii voimaa ja notkeutta, mutta voi sitä ihanaa tunnetta, kun jalat ovat taas tukevasti maan pinnalla ja bussi kaasuttaa tiehensä aina vaan uusia asiakkaita haalien bussipojan huutojen siivittämänä.
Bussin ikkunasta voi kuitenkin helposti tarkkailla matkan aikana vaihtelevia maisemia. Kathmandun laaksoon mahtuu monenlaisia asuinalueita hökkelikylistä hienoihin luksusasuinalueisiin. Yhden bussimatkan aikana voi helposti nähdä linnamaisia nelikerroksisia omakotitaloja muurien suojassa ja toisaalta myös pieniä, yhden huoneen tai muutaman metrin levyisiä taloja ilman ovia ja ikkunanpuitteita. Elintasoerot laakson alueella ovat valtavat, heikoimmin asuvat usein maalta kaupunkiin muuttaneet perheet yhden pienen huoneen asunnoissaan. Vuokrat ovat myös suhteellisen kovia kaupungeissa, sillä helposti pienestä huoneesta voi joutua maksamaan keskivertotyöläisen kuukausipalkan verran, n. 2000-3000 rupiaa (n.20-30€/kk). Tämän vuoksi monilla perheillä ei ole varaa kuin yhteen huoneeseen, jossa tehdään kaikki päivittäiset askareet ja yöllä nukutaan koko perheen ja mahdollisesti kaupunkiin töihin tai opiskelemaan tulleiden sukulaislasten kesken. Mutta sopu sijaa antaa, niinhän se menee.
Monenlaisia taloja Kathmandussa sulassa sovussa vieretysten
Katto pään päällä luo kuitenkin turvan suurkaupungin vaaroja vastaan. Kaduilla näkee myös kodittomia katulapsia, joista osa haistelee liimaa selvitäkseen arkitodellisuudesta sekä kaduilla asuvia kerjäämällä elantonsa saavia ihmisiä, joista osalla on joku näkyvä vamma ja osa yrittää kerätä elantoa lapsikatraan avustamina. Yhtäkaikki nämä kaupungin katujen nurjemmat puolet saavat itselle huonon omantunnon omasta etuoikeutetusta asemasta ja samalla huolen eritoten lasten pärjäämisestä, sillä riski hyväksikäytön uhriksi joutumisesta on kaduilla asuvien lasten kohdalla hyvin suuri.
Illan pimetessä kadut muuttuvat vaarallisiksi
Kathmandun kaduilla huristelee myös pieniä tempoja, joissa on usein naiskuski. Takaovi puuttuu, mutta tuuletus ainakin pelaa avoimesta oviaukosta matkan aikana.
Tempojen ohella kaduilla suhailee tuhansittain moottoripyöriä, skoottereita ja polkupyöriä. Näiden ohella kaduilla näkee myös isoja valkoisia YK:n katumaastureita antennit keulassa töröttäen kuin taisteluun valmistautuvat soturit miekkoineen.
Kaupungin laitamilla ja vuoristoteillä vastaan tulee pitkiä rekkajonoja. Kathmandun kadunvarsilla liikenteen sekaan mahtuu myös kaupustelijoiden vihanneskärryjä, asuinalueilla kaupustelu on helpompaa suoraan polkupyörän selästä.
Lehmä, katukoira tai vuohi ei myöskään ole vieras näky Kathmandun kaduilla. 
Nepalin taksikanta koostuu Suzuki-merkkisistä pikkuautoista, joihin saa mahtumaan pari matkailijaa rinkkoineen helposti. Sisustus vaihtelee pitsikirjailluista penkinpäällisistä värivaloin koristeltuihin ikkunoihin, kukin kuski on tuunannut oman autonsa itselleen mieluisaksi. Taksissa voi palaa sisällä myös suitsukkeita tai takapenkki olla märkä pesun jäljiltä, mutta tähän auttaa pieni matonpala, jonka voi asettaa takapuolen alle, jotta se ei kastu matkan aikana. Taksimatkatkaan eivät ole hirveän kalliita, sillä lyhyt kyyti Kathmandun kaduilla kustantaa n. 200-300 rupiaa (n. 2-3€) ja hieman pidempi matka kaupunkien välillä maksaa jotain 500-1000 rupian väliltä (5-10€). Kuitenkin yhden viikon työmatkat bussilla tulevat halvemmaksi kuin yhdensuuntainen taksimatka Kathmandun kaduilla, joten paikalliset harvemmin käyttävät takseja.
Kathmandun turistialueella Thamelissa näkee myös riksoja, joita on tarjolla joka kadunkulmassa. Länsimaalainen saa kuulla päivän mittaan kymmeniä huudahduksia taksi- ja riksakuskien tarjotessa kyytejä sekä jatkuvaa tööttäilyä, jolla onkin usein monta eri merkitystä. Aluksi tööttäilyä hätkähti ja oli aina väistämässä tienreunaan, nykyään siihen on niin tottunut eikä siitä enää välitä, sillä tuskin auto nyt ihan päälle ajaa, vaikka välillä kylki kyljessä mennäänkin kadulla ja peili saattaa hipaista ohikulkijaa. Tööttäilyt eivät ole yleensä suunnattu kellekään tietylle kadulla kulkijalle, vaan ne ovat yleisiä varoituksia mutkissa, ruuhkakohdissa tai ihan muuten vaan ajamisen ilosta töräytettyjä mielenilmauksia. Välillä autoilijat käyttävät tööttiä jatkuvalla syötöllä, ajaessaan kadulla varoitellen ihmisiä tulemasta eteen tai töötti pohjassa jonottaessaan ruuhkan purkautumista. Tööttäilyn kuuntelu ei kuitenkaan käy pitkäveteiseksi, sillä liikenteessä on lähes yhtä monta erilaista tööttiääntä kuin on kulkuneuvoakin: on pitkiä sarjatööttäyksiä, rytmikkäitä ja eri voimakkuuksilla kuuluvia tööttäysääniä, loppuakohden hiljentyviä hienoja sarjoja ja ihan perustööttäilyä kuskin päättämällä tahdilla.
Liikenne Kathmandun kaduilla saattaa tuntua sekopäiseltä, ja yleensä se sitä onkin, mutta kyydissä ollessa ei ole enää pitkään aikaan osannut pelätä, jännittää ahtaita välejä, jonne kuskit innokkaina ja kovallakin tilannenopeudella välillä sujahtelevat tai ihmetellä kuinka monta ihmistä saman moottoripyörän kyytiin saa mahtumaan (koko monilapsisen perheen ihan helposti, ei tee edes tiukkaa). Liikenne on kuitenkin myös paikallisten riesana, sillä lehdissä päivitellään jatkuvasti turvattomuutta kaduilla. Saastuttava liikenne luo sivutuotteenaan pakokaasun aiheuttamia limaisia yskiä (Kathmandu cough), jotka tuntuvat olevan oikein kansallistauti täällä Kathmandun laakson alueella. Moni kulkeekin kaduilla maski naamallaan, jotta edes osa pakokaasusta suodattuisi pois ja hengityksen olisi helpompi taas kulkea. Kaikesta tästä huolimatta pidän Kathmandun kaduista ja uskon, että niitä tulee ikävä kotiinpaluun jälkeen.
